Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Chrome Pointer

Roolipeli

Seuraava kokous: 13-19.12.2017

Seuraava parantajien kokous: 13-15.1.2018

Vuodenaika: Lehtikato (talvi)

Säätila: Öisin miltei -10 astetta, päivisin nollan molemmin puolin. Aurinko ei näyttäydy kuin pienen hetken taivaanrannassa ja maa on peittynyt lumeen ja jäähän. Joet ja järvet eivät ole vielä jäässä. Lumisadetta ja kovaa tuulta.

Riistatilanne: Huonontui huomattavasti lumisateiden alettua. Muuttolinnut ovat lähteneet jo hetki sitten, pieneläimet alkavat paeta koloihinsa yhä pidemmiksi ajanjaksoiksi ja matelijat vaipuvat kylmähorrokseen. Parhain riistatilanne on Meriklaanin ja Aroklaanin reviireillä. Meriklaanilaiset saavat paljon kalaa joista ja järvistään ja aroklaanilaisilla on rusakoita sekä jäniksiä. Toki osa näistä on myös Metsäklaanin reviirillä. Metsäklaani pärjäilee, mutta Suoklaanilla ja Vuoriklaanilla on ongelmia riistan hankkimisessa. Etenkin Vuoriklaanin reviiri tuntuu autioituneen täysin, minkä takia monet vuoriklaanilaiset ajattelevat vuorille asettumisen olleen virhe.

Petoeläintilanne: Petoeläimiä saa tuoda peliin vapaasti.


Jos et syystä tai toisesta omista intoa normaaliin roolipelaamiseen, mutta haluat kirjoittaa jotakin lyhyttä, vilkaise tänne.

Tapahtumat

  • Klaaneissa viheryskää! Aroklaanissa myös mustayskää.
  • Kannibaalierakkolauma on saapunut synkkäkorpeen ja alkaa pikkuhiljaa lahtaamaan klaanilaisia.
 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Pyryli

11.12.2017 21:00
Lumisiipi - Suoklaani - leiri -> reviiri

Mustavalkoinen naaras nousi pystyyn ateriansa ääreltä. Hän venytteli makeasti ja tassutteli kohti leiristä ulos johtavaa aukkoa. Matkalla leirin poikki, Nuhanenä ja Pikkusydän juoksivat hänen vierelleen.
"Ai hei", naaras kehräsi kahdelle pennulleen. Hän oli ylpeä pennuistaan jotka olivat nyt sotureita kunnialla. Kolmikko käveli lähellä Metsäklaanin rajaa.
Pian heidän korviinsa alkoi kantautua murinaa ja sähinaa. Mustavalkoinen naaras lähti nopemmain lähemmäs rajaa. Kun hän työntyi tiehimmästä kohdasta ulos, hän näki jotain suhteellisen kauhistuttavaa.
Iso punaruskea kettu seisoi Suoklaanin puoella jalkojensa juurella metsäklaanilaisen veltto ruumis. Pikkusydän tökkäsi emoaan ja osoitti puun oksaa pitkin kävelevää metsäklaanilaista. Hän ei enää voisi antaa kenenkään kuolla. Hän lähti alas ketun kimppuun Nuhapilvi ja Pikkusydän kintereillään.
Lumisiipi näykkäisi ketun lapaa, samaan aikaan Nuhapilven auttaessa Pikkusydäntä ketun selkään. Metsäklaanilainen hyppäsi puusta apuun, loikaten suoraan ketun kaulaa kohden. Ketun horjahtaessa, selässä kolmen jalan voimin roikkunut Pikkusydän lysähti maahan ketun etujalkojen viereen. Kettu irvisti ja heitti Pikkusydämmen ilmaan. Lumisiipi kuuli älähdyksen, mutta joutui ryntäämään Nuhapilven apuun. Hänen nuori poikansa makasi maassa kaula auki. Naaras tiesi että hänen poikansa ei enää pystyisi tältä erää auttamaan. Haän sähisi ketulle ja ajoi sitä kohti oksaa, jonka päällä vieras metsäklaanilainen taas seisoi. Sivusilmällään Lumisulka näki kuinka Pikkusydän makasi maassa erittääin ruhjoutuneen näköisenä. Lumisiipi hyökkäsi kohti ketun kaulaa. Kettu ahdistui kun metsäklaanilainen hyppäsi päälle. Kettu ulvahti ja juoksi pois kohti Elämän puuta.
Lumisiipi katseli ketun menoa, ja samalla pian tunnisti metsäklaanilaisen.
"Oletko Heinäturkki!?" sanat vääntäysyivät pakolla ulos suusta. Kolli katsoi hetken häkeltyneenä häntä, kunnes nyökkäsi.
"Ja se toinen oli Apilalehto. Olimme yhdessä metsästämässä kunnes...", kolli vaikeni harmistuneen kuuloinsena.
"Minä ymmärrän", naaras huokaisi hiljaa.
"Uskon sen, menetit kuitenkin ne kaksi muuta", kolli nyökkäsi. Ilma kiristyi. Nuhapilvi ja Pikkusydän, kuolleet!?
Lumisiipi ryntäsi käuden molemmat nopeasti läpi. Pikkusydämmen kohdalla hän hidasti ja kyyneleet vierähtiviät poskia pitkin alas leukaan ja siitä tipahdellen maahan.

//Molemmat menee onnellisesti Valoklaaniin ^^

Heinäturkki - Metsäklaani - reviiri -> leiri

Kolli tunsi kuinka leveä haava selässä särki paikkoja. Hänen oli palatta pikaisesti leiriin. Hän nosti Apilalehdon ruumiin selkäänsä ja lähti taivaltamaan kohti leiriä. Matka tuntui pitkältä, ja sitähän se olikin. Hänellä oli nälkä, ja tassuja särki sekä haavoja kirveli. Aurinko lähestyi laskuaan kun kolli sai itsensä ja ruumiin hilattua niin että näki leirin muurit. Kolli piristyi hieman ja liikkui lähemmäs leiriä. Leirin sisäpuolelle päästyään liika paino selässä ja kipeät tassut allan hän kaatui maahan huohottamaan. Kaikki ympärillään alkoi pyöriä ja sen jälkeen pimentyi kollin vajotessa pimeyteen.

//Se siis pyörty nälissään jne.

Nimi: Lanttu

11.12.2017 20:52
Vaahterahämy-Erakkokannibaali-Suoklaanin reviiri

Vaahterahämy hymyili ystävällisesti Villihuudolle, joka oli juuri tarjonnut hänelle harvinaisen pulskaa jänistä. Hän otti jäniksen tyytyväisenä itsellensä ja repäisi siitä palasen, tarjosi sitä Villihuudolle laskien sen lumiseen maahan kollin eteen. Hädin tuskin naaras oli ehtinyt kumartua kiskaisemaan itsellensä palaista ruhosta, kun tuttu ääni kantautui hänen korviinsa.
"Emo tappoi jalavapennun! Eikö olekin mahtavaa!!?" Tammipentu hihkaisi, joka sai Villihuudon kysyvän katseen kääntyvän häneen. Vaahterahämy kirosi mielessään pentuansa ja mulkaisi sitä vihaisena.
"Sanokin yksi sana lisää, niin lupaan repiä korvasi irti" naaras sähähti, todella tarkoittaen sanojansa. Sitten hän katsoi kollia syville silmiin ja nyökkäsi hiljaa.
"Se oli pieni hinta. Olen nyt erakkolauman päällikkö, ainakin melkein... Se vaati sen."

//Lel, lyhyt, mut Villi?

Nimi: Demetri

11.12.2017 20:34
villihuuto - Suoklaani

"Tuota... Haluatko tämän jäniksen..." Oranssi kolli kysyi ja veti takaansa pullean jäniksen. Villihuuto kohotti katseensa Vaahterahämyyn, ja olettitti näkevänsä iloa kellertävissä silmissä. Samassa Tammipentu taapersi vanhempiensa väliin, ja katseli isäänsä ihailevasti.
"Emo tappoi jalavapennun! Eikö olekkin mahtavaa!!?" pentu intoili
villihuuto katsoi Vaahterahämyä kysyvästi

// Vaaaaaaahtiiiiis

Nimi: Tähtitaivas

10.12.2017 20:02
Kuiskauspentu - Metsäklaani - pentutarha

Leikin sammalpallolla pentutarhan nurkassa. Minulla oli tylsää, mutta en jaksanut mennä etsimään sisaruksiani, jotka luultavasti leikkivät aukiolla. Emoni nukkui. En tajunnut, miten hän edes pystyi nukkumaan juuri nyt. En minä ainakaan olisi jaksanut nukkua! Heitin taas sammalpallon ja keihästi sen kynsillään. Samassa kuulin puhetta ja olin erottavinani sen seasta sanan ”ulos”. Valpastuin heti ja katsahdin äänen suuntaan.
”Metsä on nimittäin vaarallinen paikka teidän ikäisillenne pikkuisille palleroille”, Pajutäplä selitti pennuilleen. Metsä! Tiesin metsästä vain sen, että klaanipennun nimi oli Metsäklaani, ja että leirin ulkopuolella oli paljon metsää. Mielestäni metsä kuulosti hienolta ja ihanalta. Vähän kuten Ututassu, lisäsin mielessäni. Katsoin taas Pajutäplää, nyt kuitenkin eri tavalla. Tämä oli kietonut häntänsä pentujensa ympärille ja odotti selvästi vastausta. Rohkaisin mieleni ja tassutin mahdollisimman itsevarmasti kohti kuningatarta. Nyt minulla voisi vihdoin olla tilaisuus päästä metsään. Muuten joutuisin odottamaan, kunnes olisin oppilas.
”Voinko minä tulla metsään sinun kanssasi? Siellä on varmasti tosi hienoa!” pyysin. ”Pärjäisin siellä ihan varmasti!” lisäsin ja näytin mahdollisimman anovalta.

//Anteeksi, että Kuiskaus tunkee nenänsä joka paikkaan xD

Nimi: Koirafani

10.12.2017 17:32
Pajutäplä - Metsäklaani - pentutarha

Pajutäplä makoili pentutarhan sammalilla. Hän oli vieläkin tässä tunkkaisessa, inhottavassa ja typerässä paikassa. Tuntui kuin olisi kulunut ikuisuus siitä, kun naaras oli pentutarhaan päätynyt. Hän kuitenkin rakasti pentujaan koko sydämestään ja antoi heille kaiken liikenevän huomion ja rakkauden. Pennuista oli kasvanut jo hieman isompia, joten Pajutäplä alkoi miettiä ulosmenemistä. Hän voisi jättää pennut muiden vahdittaviksi. Hetken mielijohteesta nuori kuningatar nousi neisomaan ja sanoi harkitusti pennuille:
"Pikkuiset, minä olen ollut täällä pentutarhassa makaamassa jo pitkään, joten haluaisin päästä välillä ulos. Teidän olisi jäätävä tänne muiden hoitoon. Metsä on nimittäin vaarallinen paikka teidän ikäisillenne pikkuisille palleroille. Ja muistakaa, että tekisin tämän vain koska ajattelen teidän parastanne. Muuten nuutuisin tänne pentutarhaan ja suloisin märäksi läntiksi! Ja lupaan tulla takaisin! Lupaan! Mitäs sanotte pikkuiset?"
Pajutäplä kehräsi hiljaa ja kietoi paksun häntänsä lähimpänä olevien pienokaisen ympärille.
"Sopisiko se teille. Olisitteko kiltisti muiden kuningattarien kanssa?" nuori kuningatar kysyi vielä lempeästi hymyillen. Hän yritti huomaamattaan vakuuttaa pennuille, että kaikki olisi hyvin ja hän voisi lähteä. Niin kova hinku nuorukaisella oli jaloittelemaan. Hän kumartui pentujensa ylle ja nuoli varovaisesti omaa hännänpäätään pienokaisen toisella puolella. Sitten hän katsahti pentuihinsa. Olisivatko he jo päättäneet mitä sanoisivat?

//Pennut? Nyt olen ihana tyyppi ja kirjotan viimein ja aloitan hienon tapahtumasarjan lyhyellä tyhmällä roolilla. Jee...

Nimi: Cassie

07.12.2017 17:49
Härmälampi ~ Aroklaani ~ Leiri

Perhosefekti tuli varjoista Härmälammen luokse ja kolli haistoi parantajan ominaistuoksun. Hän kehräsi hieman ja hänen häntänsä huitaisi ilmaa. Kun naaras ei hidastanutkaan, vaan tuli aivan lähelle tutkien Härmälammen eilen saamia haavoja, perääntyi kolli askeleen taaksepäin vaistomaisesti. Hän kuitekin antoi toisen tutkia itseään.
"Kaikki on sujunut hyvin. Otin vähän rauhallisemmin tänään, joten minulla riittää energiaa kuin täysin terveellä pennulla", Härmälampi hymyili ylpeästi kuin mikäkin sotasankari ja lipaisi kerran rintaansa tasoittaakseen karvat, jotka olivat ponnahtaneet esiin muuten niin siististä olemuksesta. Perhosefektikään ei näyttänyt hassummalta. Härmälampi ei tahtonut imarrella itseään (tällä kertaa), mutta ajatteli naaraan siistiytyneen hänen vuokseen. Naaraan turkki oli silti vähän pörrössä, mutta Härmälampi ajatteli, että toinen oli tehnyt parhaansa.
"Onpa sinulla kaunis turkki", kehui Härmälampi huomatessaan, miten parantajan karvapeite säteili kuunvalossa. "Sinut on kuin luotu yöllisille metsästyksille." Härmälampi kehräsi jo täysin rentoutuneena ja koetti tavoittaa eriparisilmiensä katseella toisen maskikuvioiset kasvot ihaillakseen kuvointia. Perhosefekti vähätteli itseään ja Härmälampi pudisti litteää päätään.
"Höpsistä! Niinhän oppilaatkin sanovat ensimmäisillä kerroillaan ja silti näen kasoittain ruokaa Aroklaanin leirissä joka päivä. Ja sinulla on jo valmiiksi hieman kokemusta! Lupaan opettaa sinulle kaiken, minkä tiedän, ja usko, minä tiedän paljon", Härmälampi iski sinistä silmäänsä naaraalle ja lähti hänen peräänsä.
He nousivat pois leiristä ja maan pinnalla Härmälampi huomasi, että leiri oli suojannut heitä pieneltä viimalta. Kollin huoliteltu turkki meni oitis pörrölle, kun se lepatti tuulessa, mutta onneksi hän aikoikin viedä seuralaisensa hieman tuulensuojaisempaan paikkaan metsästämään. Kolli katsoi taivaalle ja näki enemmän tähtiä, kuin oli koskaan ollut uhri-illassa kissoja. Yö oli kaunis ja niin oli Perhosefektikin. Härmälampi katsahti nuorta parantajaa ja tunsi pientä mustasukkaisuutta Suoklaanille, joka luultavasti pian ottaisi naaraan jälleen omakseen.
"Tule, tiedän hyvän metsästyspaikan", kolli opasti ja lähti juoksemaan kohti jäniskuoppia. Hän piti vauhtinsa suhteellisen hiljaisena, kisan sijasta enemmänkin nauttien yön hiljaisuudesta juostessaan ja välillä vilkuillen mahdollisesti häntä seuraavaa Perhosefektiä. Jos naaras olisi lähtenyt juoksemaan hänen peräänsä, hymyilisi Härmälampi hänelle juostessaan. Lihakset eivät olleet enää kipeänä eilisestä rottatappelusta ja soturi tunsi olevansa elämänsä kunnossa kylmää ilmaa hengitteän ja kasvien viistäessä hänen kylkiään.
"Älä huolehdi, sinä tulet pärjäämään mainiosti!" Härmälampi lohdutti, sillä hänestä tuntui, että hän oli varmistellut toiselle liian vähän sitä, että oli okei, jos ei osannut metsästää yhtä hyvin kuin muut. Jälleen yksi kissa, joka oli Härmälampea huonompi jossain, mietti kolli, mutta ei ilkeään sävyyn.

//Perhoneeen :'>

Nimi: Cassie

07.12.2017 16:53
Sirpaletaivas ~ Meriklaani ~ Jokitunneli

Sirpaletaivas sai hyväksynnän ylväältä soturittarelta lähteä kohti Jokitunnelia ja niimpä nuori soturi toivoi, että oli tehnyt vaikutuksen toiseen metsästystiedollaan. Vaikka Jokitunnelista varmastikin tiesi koko klaani ihan pennusta lähtien. Sirpaletaivas tassutteli turkki vielä hieman vettä tippuen kalastuspaikalle päin miettien samalla niitä näitä ja tarkistaen välillä, että Kaislaruusu oli mukana.
Tilanne ei ollut kollista kovin mieluisa ja hän mietti, kuinka paljon helpompaa olisi metsästää yksin. Hän saisi kuitenkin metsästyskokemusta ja -mallia kokeneemmalta soturittarelta ja kenties hän voisi jonain päivänä lähteä pois klaanista ja pärjätä aivan omillaan. Sirpaletaivas pysähtyi joen pengermälle, kun oli tarpeeksi lähellä tunnelia niin, että näki selkeästi hännänmitan verran kuohuvan veden täyttämään onkaloon.
"Noniin...", hän mutisi lähinnä kannustaakseen itseään yrittämään. Tummaturkki ei halunnut nolata itseään Kaislaruusun edessä, sillä kolli tuumi kuolevansa häpeään, jos saisi enää yhdenkin arvostelevan katseen toiselta. Sirpaletaivas laskeutui tarkastelemaan vettä pieni huolestus hännänpäässä nykien. Hän ei nähnyt alussa ollenkaan kalaa mutta helpottui sitten huomattavasti, kun näki parin hopeakyljen vilahduksen. Ehkä tästä sittenkin tulisi jotain.
Vaikka Sirpaletaivas oli pönöttänyt siinä jo hetken, hän halusi silti odottaa Kaislaruusun aloitusiskua, ettei varmasti pilaisi mitään. Hetken tuijotettuaan loiskuvaan veteen hän silmäsi naarasta puoli varuillaan, puoliksi odottaen.

Nimi: Murkki

06.12.2017 23:43
Aavameri - Metsäklaani - Leiri

Aavameri loikoili pentutarhassa ja nuoli Karviaispennun turkkia. Valkea naaras oli korviaan myöten hullantunut tähän pikkuiseen. Tämä oli niin nokkela ja fiksu, vaikka suuttuikin helposti. Karviaispennusta tulisi vielä jotakin suurta, tämä pääsisi pian oppilaaksi.
"Karviaispentu, menisitkö hetkeksi leikkimään muiden kanssa, haluaisin käydä ulkona... tarvitsen raitista ilmaa", kuningatar sanoi ja nousi jo valmiiksi käpälilleen. Karviaispentu vastasi myöntävästi, loikkien sitten iloisesti pois. Aavameri itse huokaisi tyytyväisenä, ennen kuin suuntasi askeleensa pentutarhan uloskäynnille. Pian hän pääsisi takaisin tavallisiin soturin askareisiinsa. Hän oli ikävöinyt saalistusta ja Villihuutoa, jota ei ollut päässyt tapaamaan pitkään aikaan. Mitäköhän Mesipennulle kuului?
Vihersilmäinen naaras jäi pentutarhan ulkopuolelle istumaan, kun yhtäkkiä kaikki kissat sotureiden pesästä vain tulvivat ulos kuin pesästään yllätetyt rusakot. Aavameri kallisti hiukan päätään ja yritti saada selville, miksi sotureilla oli kasvoillaan hämmentynyt ja hiukan pelokas ilme. Pikkumarja työntyi pian pesästä ulos ja suuntasi ensiksi Hyppyhämähäkin luokse, joka pian lähti tassuttelemaan epävarman oloisena kohti sotureiden pesää. Sen jälkeen Pikkumarja vilkaisi Aavamereen, ennen kuin pudisteli päätään melkein huomaamattomasti ja kiirehti päällikön pesälle leirin toiselle puolelle. Aavameri kurtisti kulmiaan. Mitä oikein tapahtui? Miksi kaikki soturit häädettiin ulos, ja miksi parantajan silmissä oli pahoitteleva ja haikea katse?
Aavameri ei saanut mitään tolkkua ajatuksilleen, kun Myrskytähti jo astui ulos pesästään Pikkumarja kintereillään ja kaksikko tassutteli suoraan valkeaturkkista kuningatarta kohti. Päällikkö asteli aivan vihersilmäisen naaraan vierelle, niin että heidän turkkinsa koskettivat.
"Mitä tapahtuu?" Aavameri kysyi korvat aavistuksen verran luimussa ja keho takakenossa. Pikkumarja vilkaisi Myrskytähteen epävarmasti, ennen kuin kohtasi valkean naaraan katseen.
"Pilvisäde on ollut pitkään sairas... olen koittanut kaikenlaisia yrttejä, mutta mikään ei tepsi. Hänen aikansa on vähissä", parantaja sanoi surullisena ja Aavameri oli samantien jo ponkaissut jaoilleen ja syöksymässä sotureiden pesää kohti, mutta Myrskytähti nappasi hänestä kiinni niin tiukalla otteella, ettei Aavameri päässyt ryntäämään isänsä luokse.
"Aavameri-", Pikkumarja koitti rauhoitella naarasta, mutta tämä ei ottanut vastaan sanaakaan.
"Päästä minut irti! Minun täytyy päästä isäni luokse!" Vihersilmäinen naaras sähisi ja yritti päästä vapaaksi mustavalkean päällikön lukosta.
"Sinun täytyy rauhoittua ensin, Pilvisäde ei tarvitse huutoa ja sähinää", Myrskytähti maukui rauhallisesti, eikä löystänyt otettaan.
"PÄÄSTÄ IRTI!" Vihersilmäinen naaras murisi ja räpiköi niin, että huitoi käpälällään vahingossa Myrskytähteä korvaan, niin että veri pulppusi. Päällikön ilme ei kuitenkaan värähtänytkään, eikä hän päästänyt Aavamerta vapaaksi. Lopulta valkeaturkkinen kuningatar rauhoittui ja hänen vihreisiin silmiinsä alkoi kohota kyyneleitä, jotka pian vuotivat yli laidan hänen pyöreille poskilleen.
"E-etkö voi tehdä enää mitään, Pikkumarja?" Aavameri kysyi hiljaa nikotellen ja räpäytti surullisia silmiään, jolloin parantaja pudisteli murheellisena päätään. Kuningatar nyökkäsi, ennen kuin otti epävarmana askeleen kohti sotureiden pesään sisäänkäyntiä.
"Saanko mennä?" Naaras kysyi ja vilkaisi kahta vanhempaa kissaa, jotka kumpikin nyökkäsivät. Myrskytähtikin nousi jaloilleen, jolloin veripisaroita putoili maahan. Kolli oli selvästikin paljon rauhallisempi asian kanssa, mutta kyllä tämänkin silmissä oli tällä kertaa ylpeyden ja päättäväisyyden sijasta huolta ja surua. Aavameri pysähtyi hetkeksi sotureiden pesän suuaukolla ja mietti, pitäisikö vain kääntyä pois. Hän halusi muistaa isänsä terveenä ja elinvoimaisena, ei sairaana ja kuolinvuoteella. Mutta toisaalta, Aavameri ei ikinä antaisi itselleen anteeksi sitä, ettei mennyt tervehtimään Pilvisädettä, silloin kuin tämä oli sairas ja kipeä. Siispä naaras astui tärisevin käpälin sisälle pimeään pesään, löytäen heti isänsä valkeana hohtavan turkin.
Aavameri oli aina pitänyt valkeaharmaatäplikkäästä turkistaan, mutta hän oli rakastanut sitä vielä enemmän, kun oli saanut tietää, että se oli peritty suoraan hänen rakkaalta isäulkoltaan.
"Isä", valkea naaras maukui hiljaa ja toinen hyökyaalto vyöryi hänen poskilleen, kun hän näki, kuinka sairaalta ja vanhalta Pilvisäde näytti, vaikka tällä olisi voinut olla vielä niin monia kauniita päiviä jäljellä.
"Isä...", Aavameri toisti ja kyyristyi kollin vierelle, painaen hellästi poskensa tämän turkkia vasten, niin että kyyneleet kastelivat yhdellä kertaa kaksi tismalleen samanlaista karvapeitettä.
"S-sinä et saa lähteä, et voi jättää minua. Olen tuntenut sinut vasta niin vähän aikaa", naaras nyyhkytti hiljaa, eikä kyyneleillä tuntunut olevan loppua. Aavameri ei voinut sanoin kuvailla, kuinka onnekas oli ollut, kun oli saanut Pilvisäteen mestarikseen. Pilvisäde oli ollut hänen kanssaan niin kuin isä tyttären kanssa, mutta vain mestarin ja oppilaan muodossa. Näin Aavameri oli kokenut saman kuin muutkin pennut, eikä jäänyt mistään paitsi.
"E-en pärjää ilman s-sinua, isä", valkea naaras katseli kollia silmät kyynelistä sumeana, eikä voinut estää nyyhkytyksen vaihtumista itkuksi. Pilvisäde oli se kissa, joka ottaisi taivaan vastaan Aavameren puolesta, jos se putoaisi päälle. Jos ja kun varapäällikkö olisi poissa, koko maailma kaatuisi vain Aavameren niskaan, maa vietäisiin tassujen alta, eikä jäljelle jäisi enää mitään.
"M-minä rakastan sinua isä, t-tiedäthän sen? Rakastan sinua niin paljon", valkea naaras maukui hiljaa ja vääntäytyi nikottelevaksi palloksi Pilvisäteen kainaloon.

//Pilvi ja Hyppy? Ja juu en oikolue lol pitää mennä nukkumaan

Vastaus:

Murkki on tyhmä osa 2 - Virheiden paluu

-Unihalvaus

Nimi: Unihalvaus

05.12.2017 20:18
Hyppyhämähäkki - Metsäklaani - Leiri

Valkea kolli seisoi leirissä ja tuijotti hämmentyneenä ja hiukan varuillaan Pilvisädettä, joka laahusti sotureiden pesään. Hyppyhämähäkki olisi kovasti halunnut mennä kertomaan tunteistaan varapäällikölle, muttei kyennyt siihen. Aina, kun hän pelkästään ajatteli Pilvisädettä, hänen sydämensä alkoi hakata hurjaa vauhtia ja hänen äänensä alkoi tökkiä. Tällä hetkellä harmaankirjava kolli oli muutenkin näyttänyt melko väsyneeltä ja jokseenkin sairaalta, joten ehkä olisi vain parempi, ettei Hyppyhämähäkki häiritsisi häntä nyt.

//Skip koska ei oo aikaa kirjottaa ja puhelin

Hyppyhämähäkki oli hetki sitten siirtynyt leirin laitamille, sillä sotureiden pesästä alkoi tulvia kissoja aukiolle. Kaikki näyttivät jokseenkin hämmentyneiltä ja pelokkailta sekä huolestuneilta, eikä valkea kolli voinut olla ajattelematta pahinta, kun Pilvisäde ei tullut pesästä ulos muiden mukana. Valkea kolli sulki mustat korvansa kaikilta ympäristön ääniltä, sillä ei halunnut kuunnella. Hän ei halunnut tietää.
Lyhyen, mutta pitkältä tuntuneen hetken jälkeen Pikkumarja kipitti ulos pesästä. Naaras suuntasi oitis Hyppyhämähäkin luokse. Valkea soturi jähmettyi ja jäi vain tuijottamaan parantajaa, sillä ei tajunnut ollenkaan, miksi tuo oli hänen luoksensa tullut.
"Pilvisäde haluaa sinut sotureiden pesälle", Pikkumarja huokaisi myötätuntoa ja haikeutta äänessään. Hyppyhämähäkin sydän suorastaan hyppäsi kurkkuun, eikä hän saanut sanaa sanotuksi, joten hän tyytyi vain nyökkäämään ja nousemaan huterasti ylös. Kolli tunsi jännityksen ja tykytyksen sisällään, mitä lähemmäs hän sotureiden pesää pääsi. Hän nieleskeli ja mietti mitä sanoisi ja välillä jopa ajatteli kääntyä takaisin. Ajatuksistaan huolimatta mustatassuinen kolli pääsi sotureiden pesälle asti. Hän jähmettyi oitis ja hänen piti vetää syvään henkeä, ennen kuin hän pääsi lähemmäs varapäällikköä. Pilvisäde näytti todella pahalta. Taisiis komealta ja ihanalta kuten aina, mutta väsyneeltä. Sairaalta. Kuolleelta. Hyppyhämähäkin täytyi ponnistella todella, ettei kyyneleet nousisi hänen eripari silmiinsä.
"H-hei.. Oletko kunn-- Tuota-- Miten voi-..." kolli nieleskeli ja tuon ääni värisi, "Iltaa raka-- Pilvisäde."

//Lol tönksis puhelin, mut Pilvi-rakasss? <33

Nimi: Lanttu

05.12.2017 13:10
Vaahterahämy-Erakkokannibaali-Suoklaanin reviiri

Vaahterahämy naurahti hiljaa Villihuudon kysymykselle pentujen voinnista, mutta hän päätti vastata rehellisesti. Ehkä sitten hänen ei tarvitsisi antautua jälleen tunteiden viemiksi.
"No, Tammi voi ihan hyvin, aikamoinen kiusankappale, mutta ihan silti okei... Ja Jalavapentu on kuollut", naaras kertoi kylmästi ja tunteettomasti. Ajatukset lipsuivat punaisen sumun keskelle, jossa roiskui verta ja raudan tuoksu levisi ilmaan...
"Olen löytänyt uuden lauman jossa asua. Siellä minua sentään arvostetaan paremmin kuin klaanissa", Vaahterahämy sylkäisi.

//Tönks ;__;

Nimi: Torako

04.12.2017 23:27
Pilvisäde - Metsäklaani - Reiiri ->Leiri

Soturi käveli metsässä lumi tassujen alla narskuen. Kollin vierellä käveli häntä ainakin puolta pienempi kolli, jonka suussa roikkui kottarainen.
"Hyvä saalis ensimmäiseksesi", Pilvisäde kehui oppilastaan käheällä äänellä ja Pellavatassu katseli hieman ujosti tassujaan. Silloin yskänpuuska iski varapäällikköön. Pellavatassu tiputti oitis kottaraisen hampaistaan ja syöksähti tukemaan nopeasti vanhentunutta mestariaan.
"Oletko kunnossa?" Pilvisäde hymyili hivenen huvittuneena oppilaansa huolestuneelle äänelle.
"Olen. Tätä on tullut ja usein ja mikään ei ole ollut vikana. Tarvitsen tämän jälkeen vain hieman lepoa ja se siinä", varapäällikkö kähisi huvittuneesti hymyillen. Turhaa hän vielä kovin nuorta oppilastaan haluaisi huolestuttaa. Pilvisäde nosti katseensa eteenpäin. Kuin kauan hän joutuisi vielä kestämään tätä tuskaista sairautta? Silloin rapina kaksikon takana sai kollin käännähtämään ympäri. Kuolleista pensaista esiin asteli Apilatäplä varsin kauniisti. Kolli tajusi jo kuningattaren ilmeestä, että heillä oli puhuttavaa. Pellavatassu katsahti hämmentyneesti kulmiaan kohottaen mestariinsa ja Pilvisäde heilautti häntäänsä.
"Pellavatassu mene takaisin leiriin. Otaksun, että Apilatäplä haluaa jutella kanssani", harmaa läikikäs kolli murahti ja hetken epäröityään, vaalea turkkinen oppilas nappasi kottaraisen hampaisiinsa ja pinkaisi leiriä kohti. Sitten Pilvisäde kääntyi takaisin täplikkään kuningattaren puoleen rahiseva hengitys huuruten.
"Mitä haluat?" Apilatäplän takaa asteli tummanruskea raidallinen kolli. Pilvisäde kurtisti kulmiaan. Karsituli.
"Korjaan, mitä TE haluatte", varapäällikkö naukaisi tyynesti ja istuutui alas kietoen harventuneen häntänsä käpäliensä ympärille. Karsituli katsoi nokkaansa nyrpistäen varapäällikköä ja Apilatäplän oranssit silmät olivat lähinnä täynnä inhoa.
"Olet siis viimein päässyt asemaan mihin aina halusit. Jopa niin paljon, että hylkäisit pentusi", Apilatäplä sanoi yllättävän suoraan sylkäisten. Pilvisäde katseli hänelle varsin tärkeitä kissoja. Hän todella rakasti Apilatäplää ja Karsitulta perheenjäseninä ja ystävinä, mutta ironista kyllä he tuntuivat vihaavan harmaa läikikästä kollia.
"Oikeasti, en jaksaisi käydä tätä keskustelua nyt", Pilvisäde huokaisi raskaasti ja oli vähällä sortua yskänpuuskaan. Karsituli piiskasi hännällään ilmaa ja raapaisi kynsillään lumista maata.
"Oletko ylpeä itsestäsi? Pääsit korkeaan asemaan vaikken ymmärrä miksi! Olet erakko Valoklaanin nimeen ja kaltaistesi ei pitäisi koskaan nousta liian korkealle arvoasteikossa", Karsituli sähisi selvästi pinnansa menettäneenä. Pilvisäde katseli entistä oppilastaan tyynesti. Hän ei halunnut tätä. Kumpa hän ei joutuisi käymään tätä keskustelua. Varapäällikön aika oli muutenkin vähissä.
"Oikeasti, joo olette vihaisia minulle ja sietääkin olla. Olen elämäni aikana tehnyt ties kuinka monta anteeksiantamatonta asiaa, joista todella on syytä olla vihainen. Mutta kaikki järjestyy kuitenkin pian", Pilvisäde maukui käheästi hengitys ilmassa huuruten kollin nostaessa silmänsä kahteen ennenaikaiseen ystäväänsä. Harmaa läikikäs kolli tunsi kahden epäröivät katseet. Pilvisäde hymyili hivenen. Varapäällikön hailakanvihreät silmät olivat väsymyksestä sumeitaja hän oikeasti näytti sairaalta.
"M-mitä sinä tuolla muka meinaat?" Karsituli sähähti äkäisenä korvat luimussa. Soturin silmissä paistoi kuitenkin epävarmuus ja jonkinkaltainen huoli. Pilvisäde hymyili.
"Menen tästä. Pikkumarja haluaa varmasti jutella vielä kanssani", varapäällikkö naukaisi ääni rahisten ja kääntyi leiriä kohti. Hieman horjahdellen ja jäykkänä kolli lähti astelemaan kohti leiriä. Kollin onneksi hän ei kuullut häntä seuraavia askeleita. Pilvisäde värähti kylmän tuulenpuuskan osuessa häneen. Ilma oli tosiaan kylmä tai sitten kollin turkki vain oli ohentunut yllättävän paljon. Ennen kuin kolli ennähti edes leiriin, törmäsi hän Pikkumarjaan. Harmaaturkkinen parantaja säikähti ilmeisesti varapäällikön tuloa ja tiputti suustaan pakkasesta kärsineet marjat.
"Älä säikyttele!" Pikkumarja kivahti ja lisäsi sitten huolestuneemmin; "onko olosi yhtään parempi?" Pilvisäde nytkäytti korvaansa. Kollin tilanne oli tuntunut menevän vain huonompaan suuntaan. Lopulta varapäällikkö pudisti päätään ja parantajan silmissä välähti huoli.
"Mene lepäämään pedillesi heti. Ilmoitan tilanteesta Myrskytähdelle ja pyydän häntä antamaan sinulle hetkeksi lomaa varapäällikön ja mestarin tehtävistä", naaras patisti ja Pilvisäde hymähti huvittuneena. Lomaa? Ei hän selviytyisi tästä oudosta taudista. Pikkumarja syöksähti leiriin varapäällikkö hitaammin seuraten. Kolli suuntasi hitain askelin sotureiden pesään ja pujotteli raajojansa lepuuttavien sotureiden ohitse omalle pedilleen ja lysähti siihen hengitys vinkuen. Pilvisäde saattoi tuntea joidenkin sotureiden huolestuneet katseet turkillaan.
"Onko Pilvisäde sairas?" varapäällikkö kuuli jostain kaukaa hiljaisen kuiskauksen ja kuuli kuinka väite kumottiin. Sitten Pikkumarja asteli pesään yrttejä suussaan.
"Olisin mielissäni, jos kaikki lähtisivät hetkeksi pois ja jättäisivät minut ja Pilvisäteen rauhaan. Toki Pilvisäteelle itselleen tärkeät voivat jäädä tänne, jos tilanteen kestävät", Pikkumarja maukui kovaäänisesti ja kolli kuuli kuinka paahaenteilevä parantajan ääni oli. Silloin Pilvisäde nykäisi kynnellään parantajan tassua. Naaras käänsi päänsä oitis varapäällikön puoleen silmät sumeina.
"Olen pahoillani." Nuo sanat kuultuaan Pikkumarjan suusta, Pilvisäde hymyili.
"Ei se mitään... Haluaisin kuitenkin.. vielä Hyppyhämähäkin, Aavameren ja Myrskytähden tänne... Myös Apilatäplä ja Karsituli jos se on mahdollista..", harmaa läikikäs kolli kähisi hiljaa ja irvisti kivun iskiessä hänen vatsaansa. Pikkumarja katseli taakseen ensin hieman hermostuneena ja kääntyi sitten takaisin Pilvisäteen puoleen ja nyökkäsi hitaasti. Kolli toivoi, että saisi sanottua vielä viimeiset sanat läheisimmilleen. Parantaja pujahti pois milteimpä täysin tyhjästä sotureiden pesästä ja varapäällikön korvat nytkähtivät hänen kuullessaan parantajan puhuvan jollekulle. Pilvisäde yskäisi ja tunsi hengittävänsä nopeammin. Kumpa Pikkumarja hakisi Hyppyhämähäkin, Aavameren ja Myrskytähden nopeasti.

//Hyppy, Aava tai Myrsky? :-) Viimeinen tilaisuus hyvästellä Pilvi ;_;

Nimi: Murkki

04.12.2017 21:23
Perhosefekti - Suoklaani/Aroklaani - Leiri

Perhosefekti kipitti kissanminttutukko suussaan sairaiden pesälle omalta pesältään. Apilatähden viheryskä oli pahentunut mustayskäksi, ja parantaja näki parhaaksi pimittää tiedon toistaiseksi muita klaanilaisilta. Apilatähti menettäisi henkiään jos olisi menettääkseen, tuskin oli aroklaanilaisia sillä säikyteltävä.
Valkeankirjava naaras laski yrtit suustaan ja istahti alas päällikön vierelle. Tämän kylki kohoili vaivalloisesti ja heikosti ylös ja alas, niin että naaraan hengityskin rahisi.
"Apilatähti, toin sinulle lisää kissanminttua", Perhosefekti sanoi samalla kun laittoi osan kissanmintusta suuhunsa ja jauhoi siitä tahnaseoksen, ennen kuin avasi hellästi päällikön suun ja pakotti tämän nielemään tahnan. Ei Apilatähti hänelle mitään olisi kuitenkaan vastannut, joten parempi olla omatoiminen tällaisessa tilanteessa. Hoitamaton mustayskä voisi vaikka viedä jokaisen hengen tältä päälliköltä lyhyessä aikayksikössä.
Silloin Lintuliito työntyi parantajan pesälle.
"Perhosefekti?" Ruskeaturkkinen naaras huhuili ja nopeasti oli Perhosefekti palannut takaisin pesälleen.
"Täällä olen, mikä hätänä?" Parantaja kysyi ja maiskutteli hiukan suutaan, jotta saisi kissanmintun maun katoamaan.
"Koipentu ei taida voida oikein hyvin. Itikkasielu haluaa, että menisit tutkimaan hänet", tummat silmät omistava kuningatar maukui huoli silmissään. Perhosefektinkin ilme synkkeni. Pennut olivat vielä pieniä ja fyysisesti heikkoja, pienikin yskä taikka flunssa saattaisi johtaa heidän kuolemaansa.
"Minä tulen heti. Käyn ensin peseytymässä, voit mennä jo edeltä", Perhosefekti sanoi ja kiiruhti ulos pesästään Lintuliidon väistäessä häntä. Parantaja kävi nopeasti leiriluolaston ulkopuolella piehtaroimassa lumessa, jotta kaikki viheryskän ja mustayskän mahdolliset tartuntabakteerit hänestä katoaisivat. Turkki märkänä ja hampaat kalisten liukui siniviolettisilmäinen naaras takaisin luolaan ja sieltä kiiti hän suoraan pentutarhalle.
Perhosefekti asteli Itikkasielun pedin luokse ja vilkaisi nopeasti kolme nyyttiä kuningattaren vatsan suojissa.
"Hei Itikkasielu, hei pikkuiset", parantaja tervehti lempeästi hymyillen ja kyyristyi alas pentujen tasolle, jotta jokainen niistä pystyi katsomaan naarasta suoraan silmiin haluttessaan.
"Koipennullako oli huono olo?" Valkeaturkkinen naaras kysyi ja hänen silmissään välähti huoli, kun hän käänsi katseensa hopeanharmaaseen pentuun.

//Koi, Itikka & muut?

Nimi: Crona

03.12.2017 18:28
Ruusulampi, Metsäklaani, leiri

"Mihis suuntaan? En ole vielä ihan perillä reviirin alueista ja eri paikoista", Murattisulka kysyi Ruusulammelta ilmiselvästi hitusen nolostuneesti. Ruusulampi hymähti rennosti ja antoi meripihkan väristen silmiensä vaeltaa lumesta valkeana olevassa maastossa. Näin lehtikadon aikaan Tulimetsän tai Suoklaanin leirin lähistölle olisi aivan turha lähteä etsimään riistaa, sillä kovat lumisateet ja rankat pakkaset olivat häätäneet lähes kaiken riistan pois tiheimmistä metsiköistä. Olisi siis kaikkein järkevintä lähteä Aroklaanin reviiriä päin aina Jokokiville ja Elämän puun suuntaan. Aroklaanin köyhällä maalla elävät rusakot löytävät näihin aikoihin tiensä Metsäklaanin hedelmällisempään lumiseen metsään. Kalaakin voisi yrittää napata joesta, joskin Ruusulampi tuskin onnistuisi. Silloin hän kuitenkin muisti Murattisulan olevan entinen meriklaanilainen, hän varmaan osaisi kalastaa!
"Mitä jos menisimme Jokikiville? Siellä joki ei ole varmaan jäätynyt joten voisit käydä kalastamassa? Siinä lähellä on varmasti rusakoitakin niin minä en jää tyhjin tassuin", Ruusulampi maukui innostuneesti. Vaikka Ruusulampi omistikin jonkinlaisen inhon tunteen klaaninsa ulkopuolisia kohtaan, ei hän voinut olla myöntämättä että Murattisulan kaltaiset meriklaanilaiset todellakin olivat hyödyllisiä kalastustaitoineen.
"Mennäänkö?" naaras hymähti ja lähti sitten reippaasti jolkottamaan kohti Metsäklaanin ja Aroklaanin rajaa.
Kävellessä kaksikolle ei ilmeisesti ollut tullut mitään sanottavaa, joka häiritsi Ruusulampea. Hän päätti avata kaksikon välistä hiljaisuutta kysymällä keskustelua aiheuttavan, joskin hieman tungettelevan kysymyksen: "Miltä sinusta on tuntunut elää Metsäklaanissa? Oletko törmännyt hyljeksintään? Metsäklaani on suhteellisen avoin klaani, mutta on täällä silti niitäkin jotka eivät ulkopuolisista pidä."
Ruusulampi yritti olla hienovarainen kysyessään, muttei voinut pidättää tiettyä uteliaisuutta äänestään.

//Tönks muratti? :3

Nimi: Valve

03.12.2017 15:09
Okasulka - Metsäklaani - Leiri

Nousin haukotellen ylös pediltäni ja tassutin ulos. Leiriä peitti ohut, märkä lumerros. Tassunjälkiä risteili ympäriinsä, ja muutamia kissoje istui leirin laitamilla. Kurkkuni oli hiukan kipeä, ja nenäni vuoti. Osa klaanilaisista olis airastunut viheryskään, joten toivoin ettei tämä ollut sitä. Päätin kaikesta huolimatta mennä käymään parantajan pesällä, joten suuntasin askeleeni sinne ja astelin sisään. Jouduin selvittämään kurkkuani pari kertaa, ennen kuin sain minkäänlaista ääntä ulos.
"Hei?" huhuilin hiljaa ja katselin pesän pimeyteen. En nähnyt sisällä potilaiden lisäksi muita, mutta toisaalta perällä oli niin pimeää, että päätin tassuttaa sisemmälle katsomaan, olisiko joku neljästä ksisasta siellä. Hortensiakehrän tuttu tuoksu leijaili nenääni kaiken sekavan yrtinhajun alta, joten ajattelin hänen olevan paikalla. Toisaalta haistoin myös jonkun muun, ehkä hiukan vahvempana. En muistanut toisen parantajoppilaan nimeä vieläkään kunnolla...

//Vanamo tai Hortensia?

Nimi: Tuuttifluutti

03.12.2017 11:56
Kipinäloiste, Suoklaani, leiri

Jäädyn paikoilleni kauhusta. Silmä laajenivat kun Hortenstuuli oli jo Kuurahallan luona ja poikamme yritti maukua jotain Hortenstuulelle. Ponnahdin ylös ja loikin Kuurahallan luokse, käperryin tämän vierelle. ”Kuurahalla...” Vaikeroin hiljaa yrittäen saada vielä pennuistani jotain elon merkkiä. Kun sitä ei tullut jatkoin poikani nimen vaikeroimista. Suljin silmäni ja tunsin kyyneleen vierähtämään poskelleni. Pian kuulin tyttäreni joka oli ollut saalistamassa järkyttyneen kiljahdukset.

// Kipinä on nyt Sad :’/. Tora?

Nimi: Tähtitaivas

02.12.2017 15:03
Kuiskauspentu - Metsäklaani - leiri

Tassutin pienin askelin pentutarhan suulle ja kurkistin ulos. Musta kolli jolla oli valkoisia raitoja seisoi isolla kivellä. Seitsemän pentua seisoi tämän edessä. Mietin, mitä nyt tapahtuisi. Olivatkohan pennut vaikeuksissa? Nuorten kissojen turkit olivat sileitä ja he näyttivät mielestäni ylpeiltä itsestään, joten en uskonut, että he olivat rikkoneet sääntöjä. Nyt kivellä ollut kolli hyppäsi alas oranssinharmahtavan juovikkaan naaraan eteen ja alkoi puhua. Tajusin puheesta kunnolla vain sen, että naaraista tuli oppilas ja häntä kutsuttaisiin Huomentassuksi. Mustavalkoinen kolli siirtyi taas seuraavan pennun eteen. Hän toisti samoja sanoja ja minua alkoi jo kyllästyttää. Toiseksi viimeisenä oli ruskeavalkoinen, pienikokoinen naaras. Hänellä oli keltaiset silmät, jotka näyttivät hieman ilkeältä, mutta tykkäsin niistä. Tajusin, että tätä kutsuttaisiin Ututassuksi. Kun mustavalkea kolli siirtyi viimeisen pennun luo ja kutsui toisen kissan puhumaan, minä vain tuijotin valkoruskeaa naarasta ja toivoin, että hän katsoisi minuun. Lopulta seremonia loppui ja lähdin pesän suuaukolta. Vielä käpertyessäni emoni viereen, mietin miksi ihmeessä yksi naaras oli saanut sydämeni takomaan. Olikohan se ihan normaalia?

Nimi: Torako

29.11.2017 21:02
Koipentu - Aroklaani - Pentutarha

Juovikas naaraspentu kyyhötti emonsa vatsansuojissa. Emon turkki oli lämmöntä ja pehmoista. Koipentu räpäytti vaaleanvihreät silmänsä auki ja katseli emonsa harmaa juovikasta turkkia, jota teki kauniimmaksi valkeat pilkut ja täplät. Koipentu päästi rinnastaan pienen kehräyksen ja vilkaisi vierellään olevaa Simpukkapentua. Naaraspennun sisaren tummanharmaa turkki oli kaunis ja omasi simpukkaa muistuttavan, kauniin läikän oikean silmänsä ympärillä. Pentu kääntyili pedillään. Hän pelkäsi herättävänsä muut jos lähtisi yksinään seikkailemaan.
"Ai Koipentu, olet hereillä", vaaleanharmaa pentu säikähti emonsa lämmintä ääntä ja kääntyi sitten hieman nolostuneena emoaan kohti. Itikkasielun violetit silmät porautuivat naaraan kasvoihin ja Koipentu niiskaisi.
"Oletko kunnossa pikkuinen? Näytät väsyneeltä ja hieman huonovointiselta", kuningatar naukaisi ja nuolaisi Koipennun päälakea. Koipentu vain nyökytti päätään nopeasti, vaikka itseasiassa tunsikin olonsa viluisammaksi ja hänen kurkkuaan kutitti hieman.
"Lintuliito, voisitko käydä hakemassa Perhosefektin varmuuden vuoksi?" Itikkasielun kysymys sai Koipennun hätkähtämään ja hänen kurkustaan pääsi käheä yskäisy. Lintuliidon tummansiniset silmät välähtivät ja kuningatar poistui kevein askelin pentutarhasta Perhosefektiä hakemaan.
"Oletko oikeasti kunnossa?" Koipennusta tuntui pahalta peitellä huonoa vointiaan, mutta hänen luonteensa käski pysyä hiljaa. Hän ei halunnut huolestuttaa emoaan liikaa.
"Oikeasti, olen ihan kunnossa", Koipentu sirkutti, joskin hieman käheällä äänellä ja katseli emoaan niin kirkkailla silmillä kuin vain pystyi.

//Simpukka meibi? Ja PERHONEN COM HERE ITIKKA NEEDS U :)

Nimi: Murkki

28.11.2017 23:35
Myrskytähti - Metsäklaani - Leiri
//Pentujen oppilasmenot :D<3

Jälleen kerran silmäili mustavalkoinen päällikkö ylpeänä klaaniaan Suurkiveltä käsin. Kaikki oli Metsäklaanissa hyvin, uusia pentuja oli paljon, parantajat olivat tehneet hyvää työtä viheryskän taltuttamiseksi, ja riistaa riitti jokaiselle, vaikkei sitä ollut ollenkaan tuhlattavaksi. Myrskytähti laski katseensa alas seitsemään pienokaiseen, jotka tämän illan jälkeen olisivat oppilaita. Mustaturkkinen kolli hymyili näille lempeästi, ennen kuin loikkasi alas suurelta kiveltä ensimmäisen pennun eteen, niin että ilmavirta kahisutti pienokaisen turkkia.
"Huomenpentu, olet ollut klaanissa kuusi kuuta ja nyt on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Huomentassuksi. Mestariksesi saat Apilalehdon. Odotan, että Apilalehto välttää kaiken tietonsa sinulle", Myrskytähti maukui ja hymyili Iltaviiksen pennuille, ennen kuin kääntyi soturittaren puoleen, joka oli juuri saanut itselleen uuden oppilaan.
"Apilalehto, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta mestariltasi, ja olet osoittanut olevasi pirteä ja päättäväinen. Odotan, että vältät kaiken tietosi Huomentassulle."
Sen jälkeen siirtyi Myrskytähti Huomentassun veljen luokse, ja katseli tämän eriparisilmiä luottavaisesti.
"Pellavapentu, olet ollut klaanissa kuusi kuuta ja nyt on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Pellavatassuksi. Mestariksesi saat Pilvisäteen. Odotan, että Pilvisäde välttää kaiken tietonsa sinulle", keltasilmäinen soturi maukui ja nyökäytti aavistuksen verran päätään, ennen kuin etsi varapäällikkönsä katseellaan.
"Pilvisäde, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta mestariltasi, ja olet osoittanut olevasi aktiivinen ja kärsivällinen. Odotan, että vältät kaiken tietosi Pellavatassulle."
Myrskytähti siirtyi tyttärensä Pihkasiiven pentujen luokse ja katsoi ensimmäistä, oranssinruskeaa kollia suoraan silmiin. Kyseessä oli Fasaanipentu. Nuorelle kollille soi päällikkö mestariksi Leijonasydämen. Seuraavana oli vuorossa Okrapentu, joka sai mestarikseen puolestaan Jaguaariviillon. Sitten Myrskytähti asteli toiseksi viimeisen pennun luokse. Pienokaisia oli vielä jäljellä kolme, mutta viimeinen heistä ei halunnut seurata soturin polkua, sillä Omenasurma odotteli hymyillen Suurkiven varjoissa.
"Sulkapentu, olet ollut klaanissa kuusi kuuta ja nyt on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Sulkatassuksi. Mestariksesi saat Kristallisydämen. Odotan, että Kristallisydän välttää kaiken tietonsa sinulle", suurikokoinen kolli maukui häntä heilahdellen puolelta toiselle. Soturin silmät hohtivat tähtien valoa, kun hän kääntyi kohtaamaan valkeaturkkisen naaraan siniset silmät.
"Kristallisydän, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta mestariltasi, ja olet osoittanut olevasi itsenäinen ja oma-aloitteinen. Odotan, että vältät kaiken tietosi Sulkatassulle", päällikkö maukui ja nyökäytti päätään aavistuksen verran. Myrskytähti muisti vielä kirkkaasti sen päivän, kun kettu oli raadellut Sulosoinnun, niin että tämä oli liittynyt Valoklaanin riveihin. Juuri sinä päivänä oli mustavalkea kolli löytänyt reviiriltä kolme orpoa pentua, jotka oli sitten tuonut leiriin. Siinä kolmikko nyt seisoi muiden kissojen joukossa, ja jokaisella heistä oli oppilas. Se oli kunnioituksenosoitus näille tuntemattoman alkuperän omistaville kissoille. Heitä kohdeltiin aivan samalla tavalla kuin muitakin tässä klaanissa.
Myrskytähti siirtyi viimeisen pennun luokse ja hymyili tälle ystävällisesti, ennen kuin toisti samat sanat, jotka oli toistanut lähiaikoina todella usein, mutta se oli vain hyvä asia.
"Utupentu, olet ollut klaanissa kuusi kuuta ja nyt on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Ututassuksi", Myrskytähti sanoi ja rykäisi sitten, jotta hänen äänensä pysyisi edelleen selkeänä ja vahvana, tunkeutuen varmasti jokaisen metsäklaanilaisen korviin.
"Mestariksesi saat minut. Pyrin välittämään kaiken tietoni ja taitoni sinulle, jos niin vain tahdot." Mustaturkkinen päällikkö kumartui koskettamaan neniä uuden oppilaansa kanssa, ennen kuin käänsi katseensa viimeiseen pentuun, josta ei ollut määrä tulla soturioppilas.
"Vanamopennun menot minä annan toisen kissan käpäliin, sillä hän on valinnut soturin polun sijasta toisen polun itselleen. Ole hyvä, Omenasurma", keltasilmäinen kolli maukui hymyillen, muttei siirtynyt pois Suurkiven edestä. Toinen Metsäklaanin parantajista ponkaisi Suurkivelle ja katseli sieltä klaaniaan.
"Metsäklaanin kissat, te tiedätte, etten voi elää keskuudessanne ikuisesti. Niinpä minun on aika ottaa oma oppilas. Olen valinnut kissan, joka on osoittanut olevansa rauhallinen ja lempeä. Oppilaani tulee olemaan Vanamotassu", Omenasurma maukui ja klaanissa kävi hetken ajan pieni supina.
"Vanamotassu, hyväksytkö paikan Omenasurman oppilaana?" Myrskytähti käänsi keltaisten silmiensä katseen tyttärentyttäreensä, ja tämä vastasi myöntävästi.
"Puolenkuun aikaan matkaamme Tähtiluolalle, jossa Valoklaani voi hyväksyä sinut Metsäklaanin parantajaoppilaaksi", Omenasurma maukui, ja laskeutui kömpelöhkösti korkealta Suurkiveltä koskettamaan uuden oppilaansa kanssa neniä, jolloin Myrskytähti 'siunasi' Vanamotassun Valoklaanin valaisemalla polulla. Sen jälkeen Metsäklaanin leirissä kohosi onnitteluhuutojen kuoro, kun kaikki huusivat yhteen ääneen uusien oppilaiden nimiä.

//Unihille:
- Huomen sai mestarikseen Apilalehdon
- Pellava Pilvisäteen
- Fasaani Leijonasydämen
- Okra Jaguaariviillon
- Sulka Kristallisydämen
- Utu Myrskytähden
- Vanamo Omenasurman

Nimi: Demetri

28.11.2017 15:00
Villihuuto || Suoklaani

"Päivää Vaahterahämy, haluaisitko tuoreen myyrän?" Kolli kysyi jopa itseään yllättävän kylmästi. Hän mittaili katseellaan Vaahterahämyä, joka saattoi katsella takaisin. Villihuuto oli menettänyt jo periaatteessa kaiken. Rakkaimmat sisaret, Pohjoistuulen ja heidän pentunsa, ja Vaahterahämyn, ja ennen kaikke Suoklaanissa olevat pentunsa, joiden isä hän ei saanut olla. Oli vain parempi olla tarttumatta pienimpäänkään toivonkipinään.
"Pentumme ovat jo miltei sotureita. Miten Tammipentu ja Jalavapentu voivat?" Villihuuto kysyi latteasti

// Vaahtis? Villiä saa hitata vähän jos tarvii

Nimi: Lumme

27.11.2017 15:18
Ja lopusta puuttuu;
//Sipi?

Nimi: Lumme

27.11.2017 15:17
Salamaraita - Metsäklaani

Nostin katseeni ylös kun kuulin hiljaisen ja töykeän äänen joka kysyi minulta jotain.
"Olen Salamaraita ja haitaakko se sinua jotenkin, että olen täällä?" sihisin ja laskeuduin vaanimisasentoon ja hiivin kohti kollia. Pysähdyin aivan rajalle.
"Kuka sinä olet ja mitä itse teet täällä?" sähisin ja luimistin korvani, siristin silmiäni ja viuhdoin hännälläni. Työnsin naamani lähelle Suoklaanilaisen naamaa ja nuuhkin häntä epäluuloisesti. Paljastin hampaani ja työnsin kynteni esiin, vaikka jokin viehätti minua kolissa enkä olisi pystynyt satuttamaan häntä. Työnsin naamani yhä lähemmäksi kollin naamaa ja nuuhkin häntä vähemmän epäluuloisesti. Vedin naamani kauemmas kollista, mutta olin silti todella lähellä suoklaanilaista.
"Jokin sinussa viehättää minua enkä hyökkää kimpuusi, joten kiitä onneasi siitä!" murisin.
Kolli oli itseasiassa aika komea ja jokin tunne valtasi mieleni. Mikä se on? ihmettelin. Eihän se voi olla rakkautta! hätäännyin hieman, mutta hätäännnys hävisi melkein heti. Jos olin rakastunut kolliin, niin ihan sama! Päätin olla vähän kauemmin kollin luona, koska hänen seuransa oli viihdyttävää, vaikka eivät he paljoa puhuneet.
"Kuka sinä olet ja mitä teet täällä?" kysyin uudestaan ystävällisemmin.

Nimi: Tähtitaivas

27.11.2017 15:07
Kajopentu, Vuoriklaani, leiri

Kipitin nopeasti Taivaspennun perässä.
"Tietysti haluaisin olla soturi! Mitä muutakaan?" naukaisin sisarelleni. Seisomme lähes keskellä leiriä. Taivaspentuhan sanoi, että tutkisimme leiriä. Katselin ympärilleni. Soturit eivät näyttäneet kiinnostuvan meistä. Leiri oli suuri ja kaikkialla oli paljon pesiä. Sen tutkimiseen menisi ikuisuus!
"Mistä me aloitamme tutkimisen?" kysyin.

//Taivas tai Pyry?

Nimi: Kuukukka

27.11.2017 14:56
Iltapentu, Aroklaani, leiri

"Vau, onpa maailma suuri!" Iltapentu ihmetteli tassuttaessaan ulos pentutarhasta ensimäisen kerran. Maailma vaikutti pikkuruisen pennun silmissä niin isolta. Pentutarhan ulkopuolella oli kylmä. Iltapentu katseli leiriä ja oli jo nyt vakuuttunut siitä, että aroklaani oli paras klaani kaikista. "Jonain päivänä minä olen klaanin paras saalistaja!" hän päätti.


Nimi: Lumme

27.11.2017 14:51
Taivaspentu - Vuoriklaani - leiri

"Ai mihin menemme?" Taivaspentu tuhahti "Tutkimaan leiriä tietenkin!"
Taivaspentu loikki kohti leirin keskustaa ja oletti, että Pyrypentu ja Kajopentu tulivat perässä.
"Minä haluaisin olla soturi ja saalistaa, sekä taistella klaanin puolesta!" Taivaspentu hihkaisi.
"Entä te?" Taivaspentu kysyi sisaruksiltaan.

//Kajo tai Pyry?

Nimi: Viiksi

26.11.2017 20:09
Märkäviiksi, Vuoriklaani, Meriklaanin raja

//Tönkköysvaroitus//
Märkäviiksi katseli hermostuneena rajan toiselle puolelle. Hän kävisi vain kurkistamassa. Mitä pahaa voisi sattua? Ei yhtikäs mitään. Hän palaisi takaisin Vuoriklaanin reviirille heti, kun olisi tutkinut tarpeeksi. Hän oli soturi nyt, hän voittaisi kenet tahansa. Oikeastaan hän ei edes halunnut taistella, mutta totta kai hän taistelisi, jos joku hyökkäisi.
Hän kääntyi katsomaan Naakkasiipeä.
"Minä käyn tuolla puolella nyt", hän ilmoitti ja jäi seisomaan paikoilleen.
"Minä tulen kyllä takaisin, älä huolehdi." Hän jäi yhä seisomaan paikoilleen.
"Saatan viipyä huomiseen asti, mutta jos Tervaputous kysyy, olen seikkailemassa." Hän katsoi veljeään silmiin. Miksi tällainen pelotti häntä niin kamalasti? Hänhän oli soturi. Ei hänen kuulunut pelätä mitään! Mitä pahaa voisi muka käydä?
Ajattelematta mitään Märkäviiksi kääntyi ja pinkaisi alas, kohti Meriklaania ja sen kissoja. Hän viiletti mahdollisimman kovaa, ettei vain muuttaisi mieltään ja palaisi takaisin, koska se olisi noloa. Hän ei ollut varma, sanoiko Naakkasiipi jotain, koska hän kuuli vain sydämensä nopean tykytyksen ja näki vain ohitseen vilistävät maisemat. Hän ei ollut ikinä juossut niin lujaa. Maasto ei ollut vaikeakulkuista, joten juoksemisen ei olisi pitänyt olla vaikeaa, mutta Märkäviiksellä oli lyhyet jalat ja maassa oli lunta.
Hän juoksi pidemmälle kuin oli tarkoitus, mutta kun pääsi vauhtiin, hän ei halunnut pysähtyäkään. Hän ei edes katsellut ympärilleen, niin kuin oli ollut tarkoitus, juoksi vain eteenpäin. Yhtäkään kissaa ei näyttänyt tulevan vastaan, joten liikkuminen oli sen kannalta turvallista. Hänen hajunsa jäisi kuitenkin leijomaan jälkien ympärille vielä joksikin aikaa, joten hän ei ollut varma, olisiko paluu yhtä turvallista kuin menomatkakin.

Ennen kuin edes tajusi, hän oli jo Meriklaanin reviirin toisella puolella. Hän pysähtyi puuskuttamaan ja lysähti maahan. Miksi hän ei ollut hidastanut välillä? Hänen jalkoihinsa sattui ja häntä paleli hiukan. Hänen olisi pakko levätä vähän, ennen kuin hän voisi palata kotiin.
Märkäviiksi nousi ylös ja huomasi jostakin edestäpäin kajastavaa valoa. Mutta ennen kaikkea hän huomasi kissan, joka seisoi vähän matkan päässä.
"Hei", kissa sanoi ja tuli lähemmäksi. Märkäviiksi astui askeleen taaksepäin.
"Minä osaan tapella", hän väitti uhmakkaasti. Tämä saattoi olla vaikka Meriklaanin kissa, joka näytteli ystävällistä voidakseen hyökätä yllättäen.
"Siistiä!" Kissa tokaisi ja hymyili.
"Haluatko opettaa minullekin?" kolli jatkoi ja tuli vielä lähemmäksi. Märkäviiksi hämmentyi. Tämä kissa ei haissut meriklaanilaiselta. Oikeastaan tämä kissa haisi vähän variksenruoalta. Ehkä hän oli vain erakko, joka majaili jossain täällä. Märkäviiksi rentoutui ja vastasi kissan hymyyn. Hän istuutui alas ja alkoi nuolla kylmettyneitä polkuanturoitaan.
"En minä nyt voi. Minun pitää levätä ja palata kotiin." Kissa näytti harmistuvan.
"Harmi. Missä sinä asut? Voin saattaa sinut takaisin. Sitten se, jota juoskit äsken pakoon, ei uskalla hyökätä." Märkäviiksi katsoi kissaa huvittuneena. Tuo ei näyttänyt kovin pelottavalta.
"En minä juossut mitään pakoon. Olin vain jossain, jossa en olisi saanut olla", hän naukaisi ja jätti sanomatta, ettei edes hiiri olisi säikähtänyt tuota kissaa.
"Minä olen Koivu", kissa ilmoitti vaihtaen puheenaihetta. "Kuka sinä olet?"
"Märkäviiksi", Märkäviiksi vastasi ja jatkoi tassujensa nuolemista.
"Märkäviiksi? Hassu nimi." Koivu istuutui hänen viereensä ja Märkäviiksi tajusi, että kissa tärisi vähän. Häntä varmaan paleli, koska hänen valkomusta turkkinsa oli ohuempi kuin useimmilla klaanikissoilla.
"Aiotko sinä palata kohta kotiisi? Täällä on nimittäin hiukan kylmä", Koivu naukaisi ja hymyili hänelle.
"Piakkoin, mutta ongelma on se, etten asu tässä lähistöllä."
"Niinkö? Missä sitten?"
"Vuorilla."
"Vuorilla?" Koivu kuulosti epäuskoiselta.
"Sinnehän on kamalan pitkä matka!"
"No, ei oikeastaan." Märkäviiksi alkoi kertoa Koivulle klaaneista ja klaanikissoista, eikä tuo näyttänyt ymmärtävän läheskään kaikkea, vaikka yritti kovasti peittää sen. Keskustelun myötä kävi ilmi, että Koivu oli kotikisu. Se ei oikeastaan ollut isokaan yllätys, sillä Koivu oli juuri sellainen, millaiseksi kotikisuja oltiin aina kuvailtu: pehmeä, pyöreähkö ja kiltti. Hän oli kuitenkin todella mukava, ja Märkäviiksi piti hänestä. Hänen kanssaan oli eri tavalla mukava olla kuin kenenkään muun.
Aurinko laski, mutta Märkäviiksi ei edes huomannut sitä jutellessaan Koivun kanssa. Äkkiä hänellä ei ollutkaan kiire kotiin. Eikä näyttänyt olevan Koivullakaan, tai ainakin hän lakkasi kyselemästä siitä, milloin Märkäviiksi palaisi kotiinsa.
”...ja minulla on kaksi veljeä, Naakkasiipi ja Tervaputous. Naakkasiipi on vähän sellainen… No, miten sen nyt sanoisi… No, hän vaikuttaa siltä, ettei pitäisi kenestäkään, mutta oikeastaan hän on tosi mukava. Hän yritti säikäyttää minut tänään hengiltä kun irvisteli minulle, mutta se taisi olla vain leikkiä. Tervaputous taas on välillä vähän sekopää, mutta välittää kaikista tosi paljon. Sitten...”
”Okei, ymmärsin jo. Kaikki klaanissasi ovat huippumukavia, jopa ne, jotka eivät tunnu välittävän muista”, Koivu keskeytti tyynesti. ”Olen varma, että siellä olisi ihan hirmu mukavaa, mutta en taida olla tulossa sinne.”
Märkäviiksi hämmentyi.
”Enhän minä olekaan sanonut, että sinun pitäisi tulla sinne”, hän huomautti, ja nyt oli Koivun vuoro näyttää hämmentyneeltä.
”Etkö? Kai minä sitten vain kuulin väärin...” Hän näytti vaivaantuneelta. Märkäviiksi hymyili. Ehkä Koivu oli toivonut, että hän olisi sanonut niin. Ja äkkiä Märkäviiksi tajusi toivovansa, että Koivu toivoisi, että Märkäviiksi toivoisi hänen tulevan hänen mukaansa.
*Olenko minä ihastunut kotikisuun? * hän ajatteli hämmentyneenä ja katsoi Koivua. Toisaalta se ei olisi mikään ihme, koska tämä kissa oli todella mukava, ja oli alusta alkaen ollut aivan erilainen kuin Vuoriklaanin kissat. Paljon avoimempi.
”Onko sinulla sisaruksia?” Märkäviiksi keikautti keskustelun nopeasti takaisin raiteilleen ja jäi vuorostaan kuuntelemaan, kuinka Koivu kertoi kotikisuystävistään. Kun kolli sai kertomuksensa loppuun, Märkäviiksieä paleli. Hänen paksu turkkinsakin päästi kylmän ilman lävitseen. Hänen pitäisi liikkua pysyäkseen lämpimänä.
”Minua palelee”, hän töksäytti. Koivu hymyili.
”Nytkö vasta? Minua paleli jo enne keskustelun alkua”, hän tokaisi tyynesti. He olivat hetken hiljaa. Sitten koivu kouraisi lunta ja nakkasi sen Märkäviiksen kuonolle.
”Hei!” hän vinkaisi. Koivu pinkaisi kohti paikkaa, josta kajasti valoa ja Märkäviiksi juoksi perään. Hän otti Koivun kiinni ja loikkasi hänen kimppuunsa. He pyörivät lumihanhgessa hetken läpsien toisiaan pehmeästi. Sitten Märkäviiksi pysähtyi. Valoa tuli suuressa kuutiossa olleesta reiästä.
”Mikä tuo on?” hän kysyi järkyttyneenä. Koivu tuli hänen vierelleen.
”Tuo on kaksijalan pesä. Ei hätää, ei se ole vaarallinen”, kolli selitti. Märkäviiksi tuijotti kaksijalan pesää.
”Miksi ne asuvat noin rumissa pesissä?” hän kysyi ihmeissään ja meni lähemmäs. Koivu kohautti lapojaan.
”Ne ovat kai niiden mielestä nättejä. Minä asun täälläpäin”, Koivu sanoi ja lähti toisaalle. Märkäviiksi katsoi kaksijalan pesää vielä hetken ja lähti sitten kotikisun perään.
Koivun koti ei ollut yhtään sen ihmeellisempi kuin muutkaan kaksijalkojen pesät. Se oli suuri kuutio, jossa oli reikiä.
”Miksi ihmeessä sinä haluat asua tällaisessa?” Märkäviiksi kysyi hämmentyneenä. Miksi kukaan halusi asua tällaisessa? Koivu kohautti lapojaan.
”Koska minä olen syntynyt tällaisessa. Siksi kai. Vähän niin kuin sinäkin olet syntynyt sellaisessa pesässä, jossa te asutte”, hän vastasi ja meni sisälle jostakin luukusta. Sitten hän työnsi päänsä taas ulos.
”Tuletko sinä?”
Märkäviiksi jäi tuijottamaan.
”Ai sisälle, vai? Ei ikinä!” hän henkäisi ja astui taaksepäin. Koivu tuli ulos.
”Aiotko sinä nukkua ulkona?” hän kysyi huvittuneena. Märkäviiksi nyökkäsi.
”Minähän periaatteessa nukun aina ulkona. Ja on liian pimeä lähteä kotiin.” Koivu kallisti päätään.
”Sitten minä nukun sinun seuranasi. Ikinä ei voi tietää, jos kimppuun kävisi vaikka koira.”
*Sinä varmaan pärjäisitkin sitä vastaan minua paremmin *, Märkäviiksi ajatteli ja meni jonkun lehtensä pudottaneen puskan alle. Se oli suojaisin paikka, jonka hän saattoi tähän hätään löytää. Hän pyöri paikoillen hetken ja käpertyi siihen. Koivu tuli hänen viereensä, ja Märkäviiksi nukahti kaksijalkojen valojen välkkyessä heidän ympärillään.

Kun hän heräsi, Koivu ei enää ollut hänen vieressään. Se ei ollut ihme, sillä kollia varmasti paleli enemmän kuin häntä. Nyt aruinko oli jo noussut, ja Koivu seisoskeli jonkin matkan päässä ja katseli pikkulintuja. Märkäviiksi nousi ylös, siisti nopeasti turkkiaan hiukan ja meni hänen luokseen.
”Miltäköhän linnut maistuvat?” Koivu mietiskeli hiljaa.
”Ne maistuvat linnulta. Ei sitä voi oikein kuvailla”, Märkäviiksi vastasi. Koivu huokaisi syvään.
”Sinä lähdet tänään, eikö?” hän kysyi hiljaa. Märkäviiksi nyökkäsi. ”Niin minä ajattelin.”
”Minun tulee ikävä sinua. Ja kun sanon ikävä, tarkoitan että todella ikävä.”
”Minullakin tulee ikävä sinua. Mutta minä satun asumaan niin kaukana”, Märkäviiksi vastasi hiljaa.
”Ja minä asun täällä.” Hetken hiljaisuus. Märkäviiksi käveli Koivun viereen ja painautui häntä vasten. Häntä paleli vähän vieläkin.
”Hyvästi sitten.” Koivun ääni muuttui äkkiä kuivaksi. Hän kääntyi ja käveli nopeasti sisälle pesäänsä. Märkäviiksi huokaisi. Hän taisi välittää tuosta kissasta vähän enemmän kuin olisi saanut. Huokaisten hän lähti kohti Meriklaanin reviiriä ja sen takana olevaa kotiaan.

//Joooh tässä teille esimerkki tönköstä tarinasta. Köh köh köh.

 

©2017 « Veriperimä » - suntuubi.com